Aihearkisto: Yleinen

Kirjojeni jakeluverkosto

Perustin Alkimia Kustannuksen vuonna 2014 julkaistakseni pitkäaikaisen suomennusurakan lopputuloksen, tohtori Jose Luis Padilla Corralin kiinalaisen lääketieteen espanjankielisen klassikon Henkäyksen taiteella parantaminen (2015). Vuosien myötä julkaisin tarkastetun painoksen J.L. Padillan Kuolemattomuuden alkimia -kirjasta (2017) sekä vielä itse kirjoittamani kiinalaisen lääketieteen psyykkisiä, mentaalisia ja henkisiä hoitoja avaavan tietoteoksen nimeltä Piinoista vapauteen (2020).

Heti yritykseni alusta saakka halusin kirjat kaikkien saataville, jonka vuoksi loin tämän oman kauppani lisäksi laajan jakeluverkoston, vaikka niiden myötä kirjan tuotosta hävisi 40-50 % väliportaille. Kirjojen säilyttäjänä ja logistiikkakumppaninani toimineen yrityksen prioriteettien muutosten vuoksi jouduin tänä vuonna (2022) pakon edestä suunnittelemaan myyntitapani uusiksi ja nyt tilanne on kääntynyt näin yksityisyrittäjän kannalta itse asiassa yhä selkeämpään suuntaan.

Nämä sivut ovat nyt ainut paikka, josta kirjojani voi tilata. Hoidan kaiken itse, henkilökohtaisesti. Tuottajalta suoraan ostajalle. Yksinkertaista. Jokaisen paketin pakkaus tuottaa minulle henkilökohtaista iloa!

Jos haluat tilata minulta esimerkiksi suuremman määrän kirjoja opetusryhmällesi tai kurssillesi, ota minuun yhteyttä sähköpostitse: info@alkimiakustannus.org . Voimme sopia sinulle juuri sopivat maksutavat ja voimme hoitaa maksun tarvittaessa laskun kautta.

Kirjastot ovat saaneet koko yritykseni toiminnan ajan erityisalennusta kirjoistani. Unelmani olisi, että kirjani löytyisivät ainakin jokaisen Suomen kaupungin yhdestä kirjastosta, ellei jopa kaikista. Näin saisimme nämä kiinalaisen lääketieteen tietokirjat kaikkien saataville. Kirjastojen kirjaostoista vastaavat, ottakaa yhteyttä suoraan minuun: info@alkimiakustannus.org ellette halua tilata kirjoja suoraan näiden sivujen kaupan kautta.

Tässä ovat kaikki Alkimia Kustannuksen kirjat. Mitkä näistä haluat minun lähettävän sinulle?

Piinoista vapauteen -kirjani palautteita

Piinoista vapauteen -mielen, sielun ja hengen hoitoa kiinalaisella lääketieteellä kirjani ilmestyi maaliskuussa 2020. Se on matkannut muutamien alan harrastajien käsiin ja akupunktiosta hoitojen kautta kiinnostuneiden ihmisten luo. Joku on kertonut elämänsä muuttuneen täysin heidän saatuaan apua kirjan tarjoamien hoitojen myötä, toinen löysi kirjan maanläheisestä kertomatyylistä ymmärryksen vuosien opiskeluiden ja luentojen jälkeen. Kaikista näistä palautteista olen äärimmäisen iloinen, sillä kirjan materiaalin kokoaminen kolmenkymmenen vuoden opintomateriaaleista ja itse kirjan kirjoittaminen eivät olleet pieni tehtävä.

Tässä muutama palaute:

”Kiitos, kirjasi on upea ja selkeä, vaikka en ole opiskellut akupunktiota kuin itseni kautta ja lyhyellä elementti-kurssilla.”

” Olen käyttänyt Piinoista vapauteen -kirjaasi hoitotyössäni muutaman vuoden ja todennut, että se on aivan huikean tehokas sekä äärettömän kaunis ja sielua hivelevä kirja.”

”Kiitos paljon sinulle, että tällaisiakin kirjoja on saatavilla.”

”On kyllä mahtava työ, mitä olet tehnyt ja me saamme nauttia tuloksista!”

”Kaunis kiitos Piinoista vapauteen -kirjasta! Valtavan upeaa työtä, kuten kaikki muukin, mitä olet tehnyt ja teet kiinalaisen lääketieteen perinteen elvyttämiseksi ja jatkamiseksi. Valovoimaista!”
– Virpi Guttorm –

”Kirja saapui ja luen sitä lumoutuneena!”

”Hain kirjan tänä aamuna (postista) enkä saa sitä nyt irti käsistäni… Lohikäärmeet kutsuivat ja niistä luen nyt. Taitaa olla tarvetta itselle noille hoidoille. Olet tehnyt upean työn!! Vau Linnin. Todella hienoa!”

”Ihana ja pysäyttävä kirja, avasi sen mistä kohtaa vaan!”

”Kirja tarkkaan luettu. Olipas se hyvä, innostuin taas asiasta. Piinat vähentyneet.”

”Pidän kirjaasi oppaana yöpöydällä jatkuvasti, että muistan kaikki ohjeet. Kiitos kun teit meille kirjan.”

” Olen miettinyt sitä, että onkohan fengshuissa ollut koskaan mestareilla mukana intentio. Harva siitä nykypäivänä puhuu. Yritetään länsimaalaistaa vanha perinne. Kirjoitat kauniisti akupunktiosta ja sen hengestä. Palautat sen siihen pitkään perinteeseen ja henkiseen kontekstiin. Se on niin ravitsevaa. Ei mitään muovisuutta.”

”Kun sain kirjasi – jota olin odottanut jo kaksi vuotta, jo ennen kuin ilmoitit sitä kirjoittavasi – olin niin onnellinen! Kun luin ensimmäiset luvut, ihan valtava itku purkautui sisältäni – ei todellakaan mikään pikku nyyhkytys! Tytärkin tuli kysymään, että mikä hätänä. ”Mä oon niin onnellinen!” Vihdoinkin joku puhuu minun kieltäni, selitti hoitamista niin kuin olen sen tuntenut. Olen kokenut itseni tosi ulkopuoliseksi tällä tavalla tehdä hoitoja. Sitten sinä kirjoitit tämän kirjan. Tosi Suuri Kiitos!”

”Tämä on mun lempikirjani!”

”Piinoista vapauteen-kirja toimii minulla omaan itseen pysähtymisen ja oman elämän oivaltamisen välineenä.”

”Luen juuri kirjaa. On hyvä kirja, kiitos!”

”Kirja luettu kannesta kanteen. On todella monipuolinen ja kaikilla tasoilla käytännön hoitotyöhön hyvin tukea antava kirja. Antaa myös hyviä vaihtoehtoja hoitaa itseään. Kiitos Linnin!”

”Kun selasin kirjaasi ensimmäisen kerran, pääni räjähti 🙂 ”

”Luin kirjaston kappaletta ensin ja oli pakko tilata oma! Tosi hienoa työtä olet tehnyt!”

”Tämä on kyllä huikea eepos! Tykkään miten Linnin kirjoittaa maanläheisesti ja omakohtaisesti asioista mitä ihmisen mieli ei täysin pysty ymmärtämään. Tosi mielenkiintoista myös peilata itämaista ja länsimaista maailmankuvaa ja sitä miten puhutaan täysin samoista asioista eri kielellä / termeillä. Kiitos!” – Tuomas Paavola, fysioterapeutti –

”Luin illalla Piinoista vapauteen -kirjaa ja oli niin innoittavaa ja koskettavaa tekstiä, että helpottava itku tuli. Kiitos, että olet tehnyt tuollaisen kirjan suomeksi.”

”Suosittelen kaikkia kolmea kirjaa. Ihmeitä tekevää tietoa. Hoitointensiteettini hoitajana laajenee ja syvenee. Henkilökohtaisessa elämässäni, mielessäni ja sielussani syntyy jotain uutta aina kun luen kirjojasi. Saan mielettömiä oivalluksia. Kiitos!”

Alkimia Kustannuksella on Instagram-sivu. Tule seuraamaan meitä osoitteessa

@alkimia_kustannus !

JOS SINÄ HALUAT JAKAA LUKUKOKEMUKSESI tästä tai jostain muusta Alkimia Kustannuksen julkaisemasta kirjasta niin laita minulle sähköpostia osoitteeseen info@alkimiakustannus.org. Kerro myös haluatko laittaa kommenttisi anonyyminä vain nimelläsi. Lämmin kiitos avustasi!

Alkimia Kustannuksen julkaisut sisältävät kiinalaista lääketiedettä suomen kielellä. Ne ovat täynnä elämän henkäyksen säätelyn parantamisen taidetta ja elämän lumoa.

MISTÄ PIINOISTA VAPAUTEEN?

Uusi kirjani käsittelee vapautumista, taakoista ja tuskista irrottautumista, aidoksi omaksi itsekseni muuttumista.  Se käsittelee oman itsen kirkastamista, sielun rauhan vahvistamista ja hengen sekä luonnon voimien yhteyteen liittymistä.

©Alkimia Kustannus 2020

Ihmisen kehossa on satoja akupunktiopisteitä, elämän voiman keskittymiskohtia, kuin tiivistymiä, joilla on erilaisia funktioita. Nämä funktiot määritellään akupunktiopisteiden nimillä.  Pisteen nimi on olennaisen tärkeä hoitamisessa ja hoitontention suuntaamisessa, korostivat kirjani vahvoina lähteinä Rani  Ayal, Debra Kaatz ja José Luis Padilla Corral. Nimessä on kuvattuna pisteen voima, sen energian värähtelyn taso. Tämän vuoksi olen kirjassani yhä uudelleen nimennyt pisteet niiden kiinankielisen ja suomennetun nimen mukaan sen lisäksi, että kerron tietenkin niiden koodit, esimerkiksi Ling Dao, 4 Sy, Hengen Tie, joka yhdistää tietoon ja muistoon siitä, kuka olen ja miksi elän. Nimet ovat tärkeitä, koska sana luo. Sana värähtelee, se resonoi, se vaikuttaa.  Jos kutsun sinua ”kulta”-nimityksellä tai ”hei, sinä neljäs jonossa” on sanalla aivan eri vaikutus.

Samalla lailla kun akupunktiopisteiden nimet tai kunkin oma henkilökohtainen kutsumanimi on tärkeä, on kirjan nimellä tietenkin suuri merkitys.  Miksi PIINOISTA VAPAUTEEN? Mitä ihmeen piinoja meillä voisi olla? Miksi olettaa, että olemme niissä kiinni? Miksi ihmeessä tällainen uskonnolliseen kalskahtava nimi kirjalle?

Kirjan nimi nousi esille, kun tutkin yhtä vanhaa tuskien hoitomuotoa kiinalaisessa lääketieteessä. Löysin nimittäin Aavepisteet, Ghostpoints, joita espanjan kielellä kutsutaan nimellä Puntos Fantasma tai ”piinattujen sielujen hoitopisteet”. Kolumbialainen ystäväni ymmärsi heti tämän termin sanottuani mistä on kyse. Hänen kotimaassaan termi on kaikille tuttu. Jos ihminen ei kuollessaan osaa jatkaa matkaa eteenpäin maan päältä, hän jää kiinni piinaan ja tuskaan. Hän jää vaeltamaan tänne ja yrittää saada kontaktia ihmisiin tai jopa yrittää imeä heiltä voimaa. Hänen tiensä on jostain syystä jäänyt kesken, esimerkiksi äkillisen tai tapaturmaisen kuoleman vuoksi, joten hän ei ole ollut henkisesti valmistunut kuoleman transsiin. Hän, aavesielu, yrittää saada omat tehtävänsä sieluna toteutettuna, mutta se on vaikeaa ilman kehoa. Tämä onkin vanhan perinteen mukaan yksi Aavepisteiden hoitotaso, mutta ei aivan jokapäiväinen, onneksi, vastaanotoilla. Aaveen loisekseen saanut ihminen on kyllä piinattu, sen tunnistat kyllä, jos aiheeseen syvällisemmin tutustut. Silmät, sielun peilit, kertovat paljon.

Kun kuulin pisteistä ja syvemmin niiden funktioista mielessäni alkoi vilahdella vuosien aikana kohtaamani tuhannet hoidettavat. Jotkut  heistä olivat olleet todella piinattuja, levottomia, ahdistuneita sieluja. Heidän tuskansa oli käsin kosketeltava ja myönnän, välillä hyvin rankka kohdata. Näin oivalsin Aavepisteiden nimen toisen tason, sillä ei minusta pelkästään väkivaltaisesti kuolleet sielut elä tuskassa – heitäkin olen kohdannut – vaan myös monet meistä täällä.  Tämä oivallus laittoi minut pohtimaan elämää ja se loi kirjan, jossa kaipuuna on piinallisista tuskista vapautuminen ja astuminen aitoon olemiseen ja elämään.

Myönnän, että kirja on mainio käsikirja alan ammattilaisille, mutta en voinut jättää asiaa vain siihen. Minun oli pakko lisätä itsehoidon taso, erilaisten toimivien henkisten harjoitusten kuvaukset, akupunktiopisteiden painaltamisharjoitukset ja ennen kaikkea humanistinen, elämän ymmärrystä avartava taso. Minusta on olennaista, että jokainen voi tehdä ongelmilleen jotain, jos hän haluaa vapautua ja voimaantua.

Kaikkein piinallisimpien ja vaikeiden sairauksien takaa alkoi nousta tiettyjä yhteneviä piirteitä. Löytyi loppuun uupuneet suorittajat, jatkuvan stressin paineen alla uurastajat, omat unelmat unohtaneet, suvun tai ympäristön vaatimusten tottelijat. Piinoista löytyivät eksyneet, oman itsen unohtaneet, ilon kadottaneet ja katkeruuteen uponneet. Piina, aivan valtava, löytyi myös läheisriippuvaisten vankilasta sekä perheväkivallan helvetillisistä jäljistä. Piina löytyi naisten ja miesten tuskasta, joka syntyy seksuaalisten suoritusten vaatimuksista, vallan käytöstä ja manipulaatiosta. Ja sitten… olivat ne tuskaiset etsijät, henkisten kurssien ja kirjojen suurkuluttajat, opettajien kumartajat, innostuvat ja pettyvät. Henkinen kaipuukin voi olla tuskaisaa, jos tie on kovin kiemurainen. Näihin vaivoihin kaivoin Sairastuttavan elämäntavan lopettaminen -luvussa hoitoresepteistäni ymmärryksen tasoja ja vapautumiskeinoja.

Näistä omista havainnoistani ja kokemuksistani alkoi kirjan runko muodostua, varsinkin kun tutkimani aavepisteet alkoivat avautua jälleen uuteen tasoon. Eräs luennoitsija, Yair Maimon todisti psyyken aiheesta luennoidessaan vahvasti elämän traumoista. Vahingoitamme itsemämme tieten tahtoen tekemällä asioita, jotka erottavat meidät taivaallisesta kirkkaudesta. Emme ruoki henkeämme  ja sieluamme, vaan revimme ne rikki väkivallalla, valheella,  terrorilla, manipulaatiolla, pelkoa mässäilevillä elokuvilla jne. Pelkkä uutisten väkivaltaisten kuvien näkeminen erottaa meidät hyvyydestä, kauneudesta, jumalallisesta. Ne särkevät ihmisen.

Gui-sielun ideogrammi kuvaa eli aistiva sielua, edesmenneen sielua, tunteva sielua tai sisäistä haitallista vaikutusta. Kalligrafia: Haruka Terao, ©Alkimia Kustannus 2020

Maimon opetti useiden Aavepisteiden psyykkisiä tasoja ja kun aloin käyttää niitä systemaattisesti, aloin todella huomata niitä ”aaveita”, joita ihmisillä oli sisällä, itsellänikin! Vahvaan intentioon yhdistettynä alkoi jopa yhdellä hoitokerralla tapahtua selkeitä, konkreettisia vapautumisia emootioiden, tunteiden ja junnaavien ajatusten tasoilla.  Ikävät kokemukset seksissä, opettajan lausahdukset lauluäänestä, vanhemman ohjeistus, joka jäi kaikumaan takaraivoon, itsemurhan tehneen läheisen löytäminen, auto-onnettomuus, ikävät huomautukset vaikka gynegologin tuolissa: ”Kyllä sun nyt vaan pitää niitä jalkoja usemmin miehelle levittää, jos sinä niitä lapsia haluat”… Nämä piinaavat asiat, joihin jäämme kiinni ja joita emme saa irti mielestä, lihasmuistoista, sielusta. Ne ovat muistojen mörköjä, surun haamuja, kummittelevia mielikuvia aamuyön pitkinä valvottuina tunteina. Samoihin tasoihin, pakkomielteisiin mielen aaveisiin kuuluvat syömishimo, makean koukku, kahviriippuvuus, seksihimo, hamstraaminen, pakonomainen säästäminenkin tai siivoaminen. Et voi enää valita mitä teet, sillä olet koukussa.

Joten piinat, haavat, arvet ja koukut on hyvä havaita. Minun mielestäni ainakin! Niistä voi vapautua, monista ainakin. Tarvitaan toki myös hoidettavan tahtoa, taikaneuloja ei ole. Käsittelemättömät tunteet hidastavat kehomme voimien kiertoa, ne ovat kuin solmuja, joiden avauduttua meillä on käytössä enemmän voimaa ja voimme olla paremmin yhteydessä sekä itseemme, että koko elämän kokonaisuuteen.

Tyhjentyen ja kaikkeuteen yhdistyen. ©Alkimia Kustannus 2020

Kun suuret solmut on avattu on tarpeen nähdä, miten voisin pitää voimia jatkossa paremmin kunnollisesti toimimassa. Olenko oikeassa työpaikassa, parisuhteessa, paikassa elämässäni? Toteutanko sieluni kaipuuta tai kutsumusta? Olenko sovussa maani, ruoan, säätilojen kanssa? Osaanko pysähtyä ja hiljentyä kuuntelemaan sisintäni? Osaanko rauhoittaa ajatukseni ollakseni läsnä itselleni, ja ehkä toisillekin? Ruokinko henkeäni ja toisten henkiä hyveillä vai puutteilla ja paheillani? Saanko nauttia kehostani, kiehua ja kuplia ihanassa sensuaalissa seksuaalisuuden hyrinässä, joka on mielettömän upea voimavara, mutta niin usein väheksytty ja tiettyihin normeihin latistettu. Kiinalainen hoitoperinne liittää seksuaalisuuden toki lisääntymiseen, mutta sen voiman hyvä kierrättäminen ja siitä nauttiminen voi kuljettaa myös pitkäikäisyyteen ja jopa kuolemattomuuteen. Huh, uskallatko edes ajatella sitä? Minä uskalsin ja siitä kirjaan myös kirjoitin.

Entäs sielun hoito, mitä sen on? Minusta se on tuntevan sielun hoivaamista, solmujen tunnistamista ja avaamista, emootioiden reaktioiden ymmärtämistä ja tunteiden kirkastamista. Sielun hoito on myös lohduttamista, tukemista, ahdistuksen piinan poistoa tai ainakin tyynnytystä. Sielun hoito on myös yhdessä kulkemista, vierelle tarjoutumista, vaikka kuolinvuoteella tai itsemurhaa pohtivan vierellä.

Hengen hoito on monitasoinen asia. Näissä hoitotermeissä sanoisin sen tason avautuvan silloin kun tunteiden myllerrys on rauhoiuttunut, sielun syvien vesien myrskyt tyyntyneet. Silloin voimme saada paremmin yhteyden itseämme opastavaan – aivan jokaista meistä opastavaan- Henkeen ja elämän kirkkaaseen opastavaan voimaa.  Sielu tuntee ja Henki opastaa, voisi olla yksi yhteenveto asiasta. Erityisesti hengitysharjoituksissa tarjoan joitakin hengen tason kirkastamiseen itse käyttämiäni, tri Padillan opettamia menetelmiä. Mielen ja hengen rauhaan voi vaikuttaa itsekin.

Entäs mielen hoito? Mieli on laaja psykologinen käsite, joka tarkoittaa yhtä lailla järkeä ja ymmärrystä kuin myös henkistä olemusta, ihmisen luonnetta, tunteita kuin asioiden tarkoitusta ja merkitystä. Avaan kirjassani muutamia visioita elämän tarkoituksesta itämaisten viisaiden ja oman ymmärrykseni mukaan.

Myös oman paikan etsimiseen löytyi muistiinpanoistani ja muinaisten opetuksista monia apukeinoja. Yksi kirjan lukuni, Oman tien tunnustelu keskittyy juuri tähän. Toivon näiden ideoiden auttavan elämän erilaisten tasojen oivaltamisessa, suuren kokonaisuuden ymmärtämisessä. Näin elämälle voi tulla merkitystä, asiat saavat toisen näkökulman ja ehkä ponnistelu kohti piinoista vapautumista tulee näin hieman keveämmäksi. Näin minulle ainakin kävi.

Kirjani on – esilukijoideni mukaan – helppo ja sujuva lukea, myös henkilön, joka ei ole kiinalaisen lääketieteen ammattilainen. On kohtia, jossa liikun myyttien maailmassa, on kohtia, joissa vanhat viisaat kertovat näkemyksiään elämästä, kun referoin heidän teoksiaan suomennoksieni kautta. On ehkä myös kohtia, että saatat ajatella, että eihän tämä näin voi olla… mutta ehkäpä juuri ne ovat niitä, jotka ravisuttavat sinun mielesi kaltereita, sitä laatikkoa. jossa sinä olet sisällä. Voi myös olla, että niissä kohdissa kirjailija – minä – on päästänyt itsensä valloilleen, lähtenyt lohikäärmeenä mielikuvituksen lentoon tai marakattina vitsailemaan ja ”kaunopuheisesti” nälvimään meidän ihmisten elämistyyliä.

Minulle piina on erillisyyttä ja vapaus on yhteyttä.  Kirjan myötä löysin kymmeniä tuskia itsestäni ja tässä vaiheessa monet niistä ovat enää vain haaleita muistoja muinaisessa menneisyydessä.  Kirjan matkan jälkeen olen keveämpi niin fyysisesti kuin henkisesti ja olen spontaanimpi, hulvattomampi ja suorasukaisempi kuin koskaan ennen. Kirja kuvaa joitakin vapautumisen hetkiäni ja myös joitakin muita kohtaamiani tarinoita. Toivon esimerkkien tuovan sinulle lukija, toivoa, uskallusta ja rohkeutta.

Vapaus on yhteyttä elämään ja koko olemassaoloon.

Höyhtyä, Linnin: PIINOISTA VAPAUTEEN, mielen, sielun ja hengen hoitoa kiinalaisella lääketieteellä, ISBN 978-952-68292-2-7, Tallinn Raamatutrükikoja OÜ, Alkimia Kustannus 2020, 930 s.

Hinta 160 €

PIINOISTA VAPAUTEEN, mielen, sielun ja hengen hoitoa kiinalaisella lääketieteellä

Ajauduin aikanaan itse kiinalaisen lääketieteen pariin etsiessäni ratkaisuja allergian aiheuttamien tuskien vähentämiseen vuonna 1991. Kun espanjalaisen Neijing-koulun opettajani Leopoldo Martos-Boluda selitti peruskoulutuksessa kiinalaisen lääketieteen idean tunteiden ja elimien yhteydestä toisiinsa sekä tunteiden erilaisten hoitokeinojen mahdollisuuksista, tiesin löytäneeni kutsumukseni. Tunteet olivat minulle tuttuja. Oma lapsuuteni oli kouluttanut minut tarkkailemaan aina perheen ilmapiiriä,  haistelemaan mistä päin milloinkin ”tuulee”,  vaikka käytännössä ymmärsin pelokkaan asenteeni vasta vuosikymmenien päästä. Kirjani alkaa varsin laajalla esipuheella, jonka jälkeen voit ymmärtää miksi ensimmäisen kirjani aihe on tällainen.

Kiinalainen lääketiede näkee koko ihmisen ajatuksineen, tunteineen ja fyysisen kehon kera kokonaisuutena. Kaikki tasot ovat saumattomasti linkittyneitä toisiinsa. Näin suru saattaa vaikuttaa allergioihin, erillisyys rinnan puristukseen ja pelko vaikka kuukautisiin tai verenpaineeseen. Nykypäivän elämä ei aina ruoki ihmisen mieltä, sielua ja henkeä, joten vastaanotot ovat täynnä ahdistuneita, stressaantuneita, kivuliaita ja unettomia ihmisiä.

Muutama vuosi sitten havaitsin, että omat keinoni eivät tunnu tepsivän kaikkein suurimmissa asiakkaitteni ahdistus- ja masennustiloissa, joten lähdin etsimään vastauksia oman koulukuntani ulkopuolelta. Löysin tällöin koukuttavan teeman,  Gŭi- eli Aavepisteet, joilla entisaikaan hoidettiin hyvin tuskaisia ja piinallisia ihmisen mielentiloja, länsimaisittain sanottuna psykiatrisia vakavia häiriöitä ja neurologisia ongelmia. Tästä aukesi minulle toimiva hoitomenetelmä, joka auttoi myös itseäni menneisyyden jälkien putsaamisessa, omassa vapautumisessani. Hoitomenetelmä ei toiminut siis vain henkimaailman asioissa vaan se paljastui käytännössä tehokkaaksi pienempien ja suurempien traumojen purkumenetelmäksi.

Aistiva sielu, aave, piilossa oleva vahingollinen vaikutus.

On tärkeää muistaa, että se mitä muinoin selitettiin aaveiden aiheuttamiksi sairauksiksi, voidaan tänä päivänä kuvata usein aivojen toimintahäiriöinä tai dissosiaatiohäiriöinä. Myös vakavan trauman särkemä ihminen voi oireilla piinaavan ”aavemaisesti”. Samoin migreenin tai epilepsian aiheuttamien aivojen toiminnan häiriötilojen muuntuneet tietoisuuden tasot lähenevät muinaisten parantajien määrittämiä aavesairauksien kuvauksia.

Kirjan alkuosa kuvaa sielu- ja henkikäsitteitä kiinalaisessa lääketieteessä (ja hieman myös meidän  omassa kulttuuriperimässämme), aavetautien hoidon historiaa, aavepisteiden erilaisia hoitomenetelmiä sekä muutamia muita vakavien kehon salpautumistilojen  purkuun löytämiäni toimivia  hoitotasoja, kuten Sisäisten ja Ulkoisten valon lohikäärmeiden kautta tehtävät olemuksen puhdistushoidot.

Tämän käytännössä löytämäni trauman hoitototason vuoksi yksi kokonainen luku käsittelee tilanteita, joissa piilossa oleva trauma on ihmisen oudon käyttäytymisen ja ahdistuksen takana.  Luvussa on paljon esimerkkejä tällaisista tapauksista ja niiden hoidosta.

Aavepisteiden käsittelyn jälkeen kirjani yksi luku avaa itsetuhoisuuden aiheuttamaa piinaa. Mitä voimme läheisinä tai hoitajina tehdä näissä tilanteissa? Kaivoin esille erilaisia tähän hätätilanteeseen sopivia hoitoja. Myös kuolemisen ja saattohoidon hetkien mahdollisiin tuskiin tarjoan muutamia konkreettisia apukeinoja.

Tie, elämän suunta.

Vanha itämainen hoitoperinne kertoo, että kun ihminen kulkee juuri hänelle kuuluvaa elämän tietään ja pysyy tunteissaan tasapainossa, hän ei voi sairastua. Tämän vuoksi jouduin miettimään, mitkä ovat tänä päivänä ihmistä elämästä erottavia asioita.

Sairastavan elämäntavan lopettaminen -luvussa tarjoan toimivia hoitomalleja stressiin, masennukseen, krooniseen väsymykseen, läheisriippuvuuteen, väkivaltaisessa ympäristössä elävän auttamiseen, sydämen voimaannuttamiseen, oman kehon hyväksymiseen, autoimmuunien sairauksien hoitamiseen  jne. Hoitomalleiksi valitsin tunteita, mieltä ja henkistä elämän tasoa aukaisevia matkani varrella oppimiani hoitomenetelmiä, joita kaikkia olen itse käyttänyt vastaanotollani. Nykyisen elämäntavan orjuudesta vapautumiseen ja oman tilanteen tunnistamiseen on myös  olemassa keinoja.

Toivon ja lohdutuksen vahvistamista. Mallina: Kaisa Kaikkonen

Ristiriitaiset tunteet, traumaattiset kokemukset  ja elämän haasteet voivat saada meidät elämään jatkuvassa kireydessä, jolloin uni katoaa, vatsa mourii ja mieli madaltuu. Olen lisännyt kirjaan mukaan lukuisia Qì Gōng -harjoituksia sekä akupainalluksella tehtäviä hoitoja, jotta kaikki lukijat pääsevät helpottamaan konkreettisin toimin omaa oloaan.

Itsehoitoharjoituksilla on mahdollista saada moneen asiaan  helpotusta, mutta on tärkeä muistaa, että toisen luona hoidossa käymisellä on myös monia hyviä etuja.  Kiinalainen lääketiede on laaja hoitoperinne,  jonka oppimiseen menee vuosia. Kokeneen hoitajan visio, samoin kuin tietenkin myös länsimaisen lääketieteen hoidot voivat olla tarpeen jopa yhtä aikaa, varsinkin  vaikeissa mielen häiriötiloissa. 

Lihasjännitysten purkamista.

Kiinalaisen hoitoperinteen ydinasia on sairauksien ennaltaehkäisy. Siksi jaan kirjassa useita mielen ja tunnetason sairauksien ennaltaehkäisykeinoja asenteiden ja harjoitteiden avulla.  Miten huomaan, onko minulla aavemaisia tai traumaperäisiä vaivoja?  Miten pysyä valppaana?  Kuinka säilyttää mielen valo?  Miten kuunnella elämän ja oman sydämen Henkeä?  Kuinka pitää tunnepuoli (Shén) ehjänä?  Kuinka kulkea omaa taivaallista tietä?  Kuinka tunnistaa oma tiensä? Kuinka tyhjentyä ja rauhoittua kuuntemaan elämää?  Mikä on sielun kaipuu?  Voiko ihmisellä olla taivaskaipuu?  Miten häntä voi silloin auttaa? Kaikkeen tähän kiinalainen lääketiede antaa konkreettisia hoitokeinoja.

Todelliseen piinoista vapautumiseen ei riitä vain (mahdollisista) häiritsevistä henkivoimista, ahdistuksen vankilasta tai trauman tuskista irti pääseminen.  Siihen ei riitä vain voimia kuluttavan elämäntyylin muuttaminen  vaan sen jälkeen on tarpeen saada yhteys omaan tuntevaan sieluun ja valoisaan henkeen sekä koko elämän kokonaisuuteen. Tämä olisi – ja on – vasta todellista elämää ja elämisessä täydellistymistä.  Näihin elämän polun eri vaiheisiin kehomme energeettinen kokonaisuus tarjoaa valtavasti välineitä, joita sitten kokosin tämän kirjan väliin vuosikymmenien muistiinpanoistani ja lukuisien eri koulujen opettajien kirjoista ja luennoista. Rani Ayal,  Yair Maimon, Giovanni Maciocia, Elisa Rossi, Debra Kaatz, Angela Hicks ja Marcos Diaz Mastellari olivat suurena apuna, samoin kuin Elina Hytösen kirjat ja Mikael Ikiveden eräs Aavepisteiden hoitoja käsittelevä luento.  José Luis Padilla Corral, kouluni perustaja, tuki minua koko prosessissa ja antoi luvan välittämiensä hoitojen ja hoitoperinteen jakamiseen tämän kirjan muodossa.

Líng, Henki

Inspiroitumisesta syntyneen tutkimustyöni vuoksi meillä on nyt olemassa kirja, jossa on yksityiskohtaisesti esiteltynä Aavepisteiden lisäksi myös  vapautumista ja kirkastumista edistävät  akupunktiopisteet ja hoitomenetelmät, joilla voimme vahvistaa tunteiden tasapainoa,  yhteyttä Henkeen  sydämessämme (Líng) ja suureen elämän jumalalliseen Henkeen (Shén). Samoin kirjasta löytyvät taivaalliseen voimaan ja sen johdatukseen auttavat Taivas (Tiān)- ja Tie (Dào) -pisteryhmien henkiset tasot. Myös ihmisen valovoimaisen perinnön aktivoivat Chéng-pisteet saavat kirjan lopussa kertoa tarinansa ja ne keinot, miten ne voivat auttaa ihmisen voimaantumisessa.

Hyve. Kalligrafia: Haruka Terao

Hyvyyteen ja hyveisiin keskittyminen on yksi olennainen taso kirjassa. En kerta kaikkiaan voinut kirjoittaa vain tuskasta ja piinasta.  Jos on olemassa varjovoimia, on myös valon joukot. Jos ihminen keskittyy valoon, hän vetää puoleensa valoa. Toki hyveiden ihmistä voidaan myös houkutella toisille, harmaammille poluille, ja näiden tilanteiden ymmärtämiseen J.L. Padilla antaa konkreettisia vinkkejä kirjassani.  Hyvyyden voiman kasvattaminen voisi auttaa ihmiskuntaa suuresti yhteiselossa. On tarpeen myös osata tunnistaa, että missä ”hengessä” toimimme? Onko kateus, katkeruus, menneiden kaivelu, lempeys, toiveikkuus vai avuliaisuus tekojemme takana?

Ikuinen, iankaikkinen, ainainen.

Kaikki ei  pyöri teoksessa kuitenkaan akupunktion ympärillä vaan tarjoan lukuisia muunlaisiakin itämaisen perinteen hoitokeinoja perusteellisesti selitettynä. Uskon yhdessä muinaisten itämaisten viisaiden kanssa, että meditaatio, kontemplaatio, henkistä kirkkautta edistävät hengitysharjoitukset ja  perinteen ideat seksuaalisuudestakin voivat auttaa meitä olemaan paremmin yhteydessä omaan voimaamme ja elämän ikuiseen voimaan.

Kirjani on kokelma hyviksi todettuja hoitomenetelmiä, ajatuksia ja kokemuksia. Kuten ehkä jo huomaat, konkretia on minulle tärkeää. Teorialla on paikkansa, mutta asiat tulee viedä käytäntöön, jotta muutosta voisi todella tapahtua. Vapautumiseen tarvitaan monia tasoja, ja tahtoa.  Kirjani kokonaisuus on yksi visio ja vain pieni osa valtavan laajasta kiinalaisen lääketieteen psyykkisten ja mielen ongelmien hoitorepertuaarista. Kun käsikirjoitukseni sivut alkoivat lähestyä tuhatta sivua  oli minun pakko lopettaa hoitokeinojen jakaminen. Tämä riittää nyt.

Kirjan huipennuksena löytyy hoidoindikaatiohakemisto, jossa on noin 1700 hakusanaa. Vain sen avulla kirja voi todella toimia nopeana apuna vastausta etsivälle.

Kirjani taittajan, Satu Winqvistin, kalligrafioista ja hoitokuvista vastaavan Haruka Teraon ja sekä valokuvamallina että huiman tarkkana oikolukijana toimineen Kaisa Kaikkosen kanssa halusimme luoda sinulle kauniin, esteettisen ja käytännöllisen  kirjan. Mielestäni onnistuimme siinä.

Toivon, että kirjan visio huojentaa, valaisee, kirkastaa  ja keventää sinua ja vaellustasi.

Linnin Höyhtyä

Porvoossa 2.3. 2020

Linnin Höyhtyä

Alkimia Kustannus

www.alkimiakustannus.org

Kirjan  virallinen hinta on 130 € (sis. alv 10 €%). Välillä tarjoan sitä myös alennettuun hintaan. Postitus Suomeen maksaa 6,89 €.

Piinoista vapauteen -kirjani on omakustanne ja  sen etukäteen tilanneet ihmiset käytännössä mahdollistavat sen julkaisun (eli tuhansien ja tuhansien eurojen laskujen maksamisen).

Kirjassa on 930 sivua. Sen koko on 17 x 24 x 6,1 cm. Se on kovakantinen, nelivärinen ja painaa 2064 g. ISBN 978-952-68292-2-7

Piinoista vapauteen – kirjani on TULOSSA

Seuraava tulokas on syntymässä! Ensimmäinen oma kirjani on tarkastusvaiheessa.

Olen tutkinut parin vuoden ajan niin kutsuttuja Aavepisteitä, Gui-pisteitä, sillä tarvitsin lisää hoitovälineitä hyvin tuskaisten asiakkaiden hoitoon.

Keräsin tietoa monilta opettajilta: ensimmäiseksi Rani Ayal, sitten  Yair Maimon, José Luis Padilla Corral, Giovanni Maciocia, Elisa Rossi, Debra Kaatz, Angela Hicks ja Marcos Diaz Mastellari.  Myös Elina Hytösen kirjoista löytyi vihjeitä asiasta ja Mikael Ikiveden yhdestä luennosta löytyi vielä uusia tasoja vanhoista hoitoperinteistä. Yksi kertoi yhtä ja toinen toista.

Kokeilin tietysti ensimmäiseksi hoitoja itseeni, sitten käytin niitä muille tarvitsijoille. Vakuutuin tuloksista, jonka vuoksi ryhdyin kirjoittamaan aiheesta kirjaa.

Kiinalaisella hoitoperinteellä on alunperin syvät shamanistiset juuret. Elämä käsitettiin kokonaisuudeksi, jossa aineeton ja materiaalinen olivat koko ajan toistensa kanssa saumattomassa vuorovaikutuksessa. Myöhemmin shamanistinen käsitys siirtyi paljolti syrjään kun kiinalaisen lääketieteen loogiset energeettiset järjestelmät ymmärrettiin. Kuka tahansa saattoi oppia ne, enää ei tarvittu parantamiseen erityisiä shamaaneja, jotka saattoivat kommunikoida henkien kanssa. Hoitomuodot muuttuivat ja rohdoksilla hoitaminen tuli  akupunktion, hieronnan ja moksibustion ohella tärkeäksi osaksi kiinalaista lääketiedettä. Menetettiinkö tässä muutoksessa jotain oleellista on kysymys, jota kukin voi mietiskellä tykönään. Ehkä jotain voisi vielä elvyttää?

Aavepisteet mainittiin tiettävästi ensimmäisiä kertoa Bian Que-nimisen lääkärin toimesta. Hän eli 400-500 ennen ajan laskun alkua. Tuhat vuotta myöhemmin kuuluisa lääkäri nimeltään Sun Si-miao siirsi kirjalliseen muotoon Bian Quen opetuksia, jolloin niin kutsutut 13 Aavepistettä tulivat tutuiksi. Niitä on kuitenkin olemassa paljon enemmän.

Aluksi tavoitteenani oli selvittää vain Aavepisteet ja niiden eri tasot, mutta tutkimuksen edetessä eteen tuli lisää tuskatiloissa toimivia hoitomalleja, joten kirjan aihe laajeni entisestään.

Gui-ideogrammi tarkoittaa aistivaa sielua tai henkeä, aavetta, mörköä, pahantahtoista henkeä, pirua ja piilossa olevaa vahingollista vaikutusta.

Gui, aave, aistiva sielu, piilossa oleva vahingollinen vaikutus. kalligrafia: Haruka Terao, T:mi Harukaze. ©Alkimia Kustannus

Aavepisteitä on käytetty erityisen piinallisten sairaustilojen hoidossa jo vuosituhansia. Kun ihminen muinaisina aikoina häiriintyi syvästi ja kuihtui, muuttui oudoksi tai vaikeaksi tavoittaa niin ihmiset ajattelivat hänen tulleen aaveen tai häiritsevän hengen valtaamaksi. Jokin vei ihmisestä voimia, jokin söi häntä. Hän ei ollut enää oma itsensä.

Gui, sielu. Kalligrafia: Haruka Terao, T:mi Harukaze. ©Alkimia Kustannus

Aavepisteet voivat vähentää ihmisen henkistä tai psyykkistä tuskaa ja ne voivat, yhtenä hoitovaihtoehtona, vapauttaa ihmisen asioista, asenteista tai muistoista, joihin hän on jäänyt kiinni. Menneisyyden ”möröt” kuluttavat paljon voimaa. Käsittelemätön tunne tai henkinen haava voi kasvaa niin suureksi, että se salpauttaa kehon voimat. Ne voivat saada tunnistamattomina ihmisen käyttäytymään hyvin kummallisella tavalla tilanteissa, jotka jollakin lailla muistuttavat aikaisemmasta trauman hetkestä. Salpautunut tunne  voi muodostaa energeettisessä kehossamme niin kutsuttua Limaa, joka tukkii kehon. Siinä meillä on todellakin yhdenlainen ”piilossa oleva vahingollinen vaikutus”. Näihin Aavepisteet toimivat tehokkaasti. Ne todella purkavat mielen ja sielun solmuja. 

Tyypillisiä Aavepisteiden indikaatioita olivat ennen epilepsia, masennus, kaksisuuntainen mielialahäiriö, psykoosit, hallusinaatiot, unettomuus, liiallinen ilo tai itku, alastomana juoksentelu ulkoilmassa, pakko-oireet, katkeruus, raivo, ilkeys, itsetuhoisuus, tappamisen halu jne., mutta tasoja on valtavasti lisää.

Suomalaisen kansanperinteen vahvan itsetuhoisuuden vuoksi yksi kirjan luku käsittelee myös itsemurha- ja kuolemanajatuksia sekä hoitoja, joita perinne tarjoaa tällaisiin tilanteisiin.  

Nykyään aaveindikaatioita vastaavat oireet liitetään psyykkisiin, henkisiin ja neurologisiin sairauksiin. Psykologisin termein puhuttuna tämän kaltaisia oireita havaitaan mm. neurooseissa ja eritasoisissa dissosiatiivisissä identiteettihäiriöissä.

Muinaiset itämaiset viisaat parantajat havaitsivat myös, että: ”Mikäli ihmisen psyyke ja mieli on kunnossa, hän ei voi sairastua. Jos ihminen kulkee hänelle kuuluvaa elämän Tietä  (Dào) niin häiritsevät henget eivät voi häntä horjuttaa”.

Dao, tie, suunta. Tässä merkittynä Qi Gongin tekoa auttavat viivat. ©Alkimia Kustannus

Tämän vahvan viestin vuoksi kirjan toinen osa kuvailee menetelmiä, joilla ihminen voi vapautua olemaan aito itsensä. Aluksi on tarpeen tunnistaa  ja muuttaa kunkin henkilökohtaiset voimaa kuluttavat elämäntyylit ja sairaustilat. Stressi, läheisriippuvaisuus, krooninen väsymys, oman persoonan kadottaminen roolien alle, kivut ja mm. masennuksen suot eivät todellakaan edistä vapautumista. Siksi tarjoan niihin toimivia hoitokeinoja, joita olen opintojeni aikana kohdannut ja työssäni käyttänyt.

Voimien tuhlaamisen lopettamisen jälkeen on luotava terve tapa elää, jolloin voi alkaa voimaantua. Vanha kiinalainen hoitoperinne tarjoaa oman tien tunnistamiseen sekä psyykkisen että henkisen tasapainon elvyttämiseen valtavasti hoitomahdollisuuksia. Henkiseen hyvinvointiin keskittyvät Shén-, Líng-, Tiān-, Dào- ja Chéng -akupunktiovärähtelijät sekä mm. meditaatio, kontemplaatio, Qi Gong, seksuaalisen voiman avaaminen, kohtalon tien löytäminen, rakkauden kuuntelu ja rukouskin voivat auttaa vapautumisessa.

Sydämen ja Sydämen Auttajan puhdistamiseen liittyvä liike. ©Alkimia Kustannus.

Osa hoitomalleista on sellaisia, joita voi myös tehdä itsehoitona vaikka laajaa kiinalaisen lääketieteen tietotaitoa ei vielä olisikaan hallussa. Olen valikoinut mukaan sopivia akupainallus- ja meditaatioharjoitteita tätä varten. Tämän vuoksi kirjassa on valokuvia auttamassa harjoitteiden visualisoimisessa.

Taivaallisen  Daon mudra. Kuva: Haruka Terao, T:mi Harukaze. Mallina Kaisa Kaikkonen T:mi Kaismanteri. ©Alkimia Kustannus

Kirjani syntyminen oli syvällinen matka teksteihin, mutta myös omaan itseeni. En kyennyt jäämään pelkästään teoreettisiin selittelyihin vaan viesti täytyi viedä käytäntöön, olenhan itse kuitenkin ennen kaikkea kiinalaisen lääketieteen ammattilainen ja kliinikko.

Kyseisen tien huipentumana tarjoan hoitomalleja, joilla ihmisen todellinen luonne voi päästä kukoistamaan ja hän voi täydellistyä olemisessaan, elämästä nauttimisessa ja yhteydessään maailmankaikkeuteen ja sen loputtomiin luoviin voimiin. Alkimia Kustannuksen nimen alla toimiessani en voi siten olla myöskään mainitsematta itämaisia ajatuksia kuolemattomuudesta.

Muinoin ihmisen elämän täydellistyminen johti kuolemattomuuteen. Se oli tie, jota seurattiin ja kuljettiin erilaisten menetelmien avulla. Piti tulla siksi mitä oli ja sen vuoksi jokainen yritti ilmentää itseään ja omia lahjojaan ainutlaatuisen täydellisesti ja aidosti. Kuljettiin Dàon ja Hyveiden tietä…

Jos asiat etenevät suunnitellusti niin vielä tämän vuoden puolella, ehkä loppusyksyllä, kirja tulee ulos maailmaan ja kaikkien tarvitsijoiden käyttöön.

Vapautuminen on mahdollista.

Kerkkoossa 16.6. 2019

Linnin Höyhtyä

Alkimia Kustannus

Kuolemattomuuden alkimian esittely

 

KUOLEMATTOMUUDEN ALKIMIA, José Luis Padilla Corral

Kuolemattomuuden alkimian kirja muodostuu kokonaisuudesta, joka perustuu tri José Luis Padilla Corralin luennoimaan Perinteisen kiinalaisen lääketieteen terapeuttien peruskoulutukseen Saksassa vuonna 1998. Hän liitti tuolloin perusopetukseen sarjan luentoja, jotka oli omistettu kuolemattomuuden alkimialle. Luentosarjan katsantokanta oli toimiva ja käytännönläheinen, ja siinä pyrittiin tekemään helposti lähestyttäväksi sekä parantajille että sairastumisen ajanjaksossa oleville ihmisille ne mittaamattomat, loputtomat mahdollisuudet, jonka meille suo näkemys ihmisestä, joka on energeettistä valon virtausta.

Alkimia Kustannus, ISBN 978-952-68292-1-0, Porvoo 2017. Kuva: Linnin Höyhtyä.

Voisi sanoa, että kuolemattomuudesta, ikuisesta, omassa perusolemuksessa olemisesta ja sen puhtaasta ilmaisusta puhuminen on yhtä hulluutta, mutta se ei ole suinkaan mahdotonta tästä ihmisen luonteen todellisesta näkökulmasta katsottuna.

Ihminen on materia-energiaa, joka transformoituu jatkuvasti tässä asuttamassamme luovassa maailmankaikkeudessa. Hän on luova olento. Hänen kehossaan on paljon vettä, jonka tulee pysyä jatkuvasti virtaavana ja uudistuvana. Shui (Vesi) -merkin nimessään sisältävien akupunktiopisteiden aktivointi on yksi kuolemattoman elinvoiman säilytystapa. Ihmisessä on Tulta ja Vettä, hän on kuuma keho, jonka vetinen materia tulee säilyä lämpimänä.

Ihminen on myös tunteva, kiintymykseen, rakkauteenkin kykenevä olento. Hän on seksuaalinen, kauneudesta voimaa saava olento. 

Kirjassa kerrotaan mm. minkä akupunktiopisteen avulla voit vahvistaa sitä kuinka voit herätä tuntemaan rakkauden voiman kauneuden kautta. Kuva: Petja Liimatta.

Ihmisen olemus on Henkäyksestä, Qin voimasta koostettu ja tämän Qin tulee olla jatkuvasti uudistuvassa värähtelyssä. Hän on materiaa Maa-planeetalla, mutta samalla myös ikuisuuden matkaaja sekä loputtomassa mailmankaikkeudessa ja ikuisessa elämän voimassa värähtelevä olento. Kaikkien näiden tasojen kanssa hänen tulee olla tasapainossa, omassa keskustassaan säilyen.

Ihmisen tulee ilmentää sitä maailmankaikkeutta, jossa hän asuu, johon hänet on luotu. Elääkseen elämän hänelle antamat mahdollisuudet on hänen myöskin herättävä tietoisuuteen kuolemattomuudestaan… ilmenee tämä kuolemattomuus sitten esim. hautausmaan matojen ihmeellisissä seikkailuissa tai kerubiinien elossa tai muilla loputtomilla mahdollisuuksien tasoilla. Kaikkia näitä tasoja, ja monia muita, voimme auttaa kehon Qin värähtelijöillä hengittäen, painellen, joskus taas  neuloilla tai moksaamalla hoitaen.

Kuva: Petja Liimatta

Teos on yhtä aikaa filosofinen ja käytännöllinen, taoistista hulvatonta huumoria unohtamatta. Kirjassa on 244 sivua tekstiä, harjoituksia kuvaavia piirroksia, käsinkosketeltavaa konkretiaa ja huimia tasoja avaavaa hengen lentoa.

Kuva: Petja Liimatta

Heti luentosarjan alkaessa tri Padilla oli tietoinen meidän materialistiseen aikakauteemme liittyvästä uskomisen vaikeudesta, joten kuolemattomuuden alkimiaan liittyvän tiedon välittäminen aloitettiin antamalla paikalla olleelle opiskelijaryhmälle nimeksi ”Kuolemattomien hullujen kerho. Pikkuhiljaa, luentosarjan edetessä kehon jäsenet siirtyivät naurusta hymyyn ja tästä edelleen vakavuuteen, sittemmin mielenkiintoon ja lopulta tietoisuuteen mahdollisuudesta.

Tässä kirjoja siis suomalaisille, jotka haluavat liittyä ”Kuolemattomien hullujen kerhoon”… Kuva: Petja Liimatta

Tämä teos on tarkastettu ja korjattu painos minun itse suomentamastani ”Kuolemattomuuden alkemia” -teoksesta, jonka Suomen Taolainen Neijing-koulu julkaisi vuonna 2000. Ensimmäisen korjauksen antoi itse tri J.L. Padilla minulle jo kirjan julkaisuhetkessä kirjoittaessaan omaan kirjaani omistuskirjoituksen sanoin: ”Alkimiassa jokainen sana on ilmestys”. Huh hei minkä haasteen hän antoikaan suomentajalle! Vuosien pohdinnan, tutkinnan ja loputtomisen kyselyjen perusteella alkimian merkitys alkoi ilmestyä minulle ja sen ero alkemiaan selventyä.

Alkimiassa,  Padillan luomassa ja nyt suomen kieleen lanseeraamassani uudessa sanassa,  on kyse Qillä, Henkäyksellä tehtävästä sisäisestä alkemiasta, joten se on jokaiselle ihmiselle mahdollinen keino virittää omaa elämänvoimaansa. Ihastuin termiin niin paljon, että  Padillan suosiollisella suostumuksella oman  valitsin sen oman kustannusfirmani nimeksi. Nyt minulla on ilo julkaista juuri tälle ihmiskunnan valovoimaiselle Perinteelle omistetussa Alkimia Kustannus -yrityksessäni tämä kallisarvoinen terveyttä ja ihmisen elämän huimia mahdollisuuksia avaava teos.

Kirja ilmestyi 27.6. 2017.  Kirjaa on saanut jo 5.6.- 1.7.2017 aikavälillä edulliseen ennakkotilaushintaan 31 € (sis alv 10 %). Kirjan postitus Suomeen maksaa 6,49 €. Käytä hyödyksesi tämä ennakkohinta vielä muutaman päivän ajan. Tämän jakson jälkeen kirjan ovh on 36 €.

 

Kerkkoossa 29.6. 2017

Linnin Höyhtyä

suomentaja ja kustantaja

Alkimia Kustannus, www.alkimiakustannus.org

info@alkimiakustannus.org

PS. Annan kesän kunniaksi alennuksen myös J.L. Padillan ”HENKÄYKSEN TAITEELLA PARANTAMINEN, Perinteisen kiinalaisen lääketieteen perusteos” -kirjasta 1.7. 2017 saakka. Alennettu hinta on 75 €.

Alkimia Kustannuksen ensimmäiset tulokkaat odottavat lukijoita. Kysyntä sanelee toki taloudelliset realiteetit ja sitä kautta sen, että ilmestyykö kirjoja lisää. Julkaisuja J.L. Padillalla on olemassa yli 70 kpl. Kuva: Petja Liimatta.

PPS. Allekirjoittanutta saa toki pyytää myös luennoimaan kirjan teemasta.

 

HTP-kirjan kuvallinen esittely

Tässä artikkelissa esittelen tri J.L. Padillan HENKÄYKSEN TAITEELLA PARANTAMISEN -kirjan sisältöä muutamien kuvien avulla. Kirja esittää ja selittää Perinteisen kiinalaisen lääketieteen perusteet espanjalaisen  tri Padillan  vuosikymmenien aikana keräämän kokemuksen ja tutkimuksen kautta ja sen perusteella mitä hän on oppinut omilta opettajiltaan Kiinassa, Japanissa, Koreassa ja Laosissa (http://alkimiakustannus.org/jose-luis-padilla-corral/ ). Tri Padilla on maailman akupunktuurin kattojärjestön  (World Federation of Acupuncture and Moxibustion Societies, W.F.A.S.) jäsen, kansainvälisestikin siis hyvin arvostettu akupunkturisti.

Alkuperäinen teos on julkaistu vuonna 1999 Espanjassa vastauksena WHO:n alaisen  järjestön Pan American Health Organisation PAHO) opetusmateriaalin pyyntöön. Kirja on koottu tämän vuoksi selkeiksi luvuiksi, joiden avulla opetus ja oppiminen on systemaattista ja loogista. Jokainen suuri kokonaisuus päättyy kysymyksiin ja harjoituksiin, joilla oppimismateriaalia voi testata ja samalla opetella tiedon luovaa soveltamista.

AK26-esp ja suomi
Alkuperäisteos vuodelta 1999 ja suomennettu versio vuodelta 2015. Kuvat : Petja Liimatta.

Alkukappaleissa käydään lyhyehkösti läpi peruskäsitteet hoitoperinteen historiasta, sen perustana olevasta itämaisesta filosofiasta, kuten Dao, Yin ja Yang, kaiken taustalla toimivasta Ikuisesta voimasta (Yung) ja tietenkin Qistä, kaikkia olentoja elävöittävästä valoisasta henkäyksestä, jonka luovaan ja taitavaan säätelyyn kirjan nimi houkuttelee parantajaa.

yuan qi
Kirjassa käytetään paikoin kiinankielisiä termejä, jotka selitetään yksityiskohtaisesti.

Peruskäsitteiden selvittyä teos jatkaa kehomme elinten toimintojen kuvaamista ns. Viiden Mutatoituvan Valtakunnan mallin kautta. Maapallon elementtien vastineena ihmisen kehon sisältäkin löytyvät symbolisesti katsottuna veden voima, puun symboloima kasvikunta, tuli, maa sekä mineraalien ja metallin voimat. Ihminen käsitetään osana suurta maailmankaikkeutta.  Nämä luonnon voima-alueet linkitetään moniin eri asioihin kuten elimiin, aisteihin, ilmansuuntiin, vuodenaikoihin jne. Kullakin elimellä on omat parinsa, esim. Munuainen ja Virtsarakko, Sydän ja Ohutsuoli, Keuhkot ja Paksusuoli, joiden niin fyysiset, henkiset kuin psyykkisetkin funktiot selvitetään.

mu id
Munuaisen eri tasojen kuvauksen alkua…

Kirjan suuri lahja suomenkieliselle lukijakunnalle on niin kutsuttuja Ihmeellisiä tai Merkillisiä Kanavia kuvaava luku, kuten myös erikoisia, materiaalisiin elimiin kiinnittymättömiä San Jiaon Kolmoistulen Kanavaa ja Xin Baon, Sydämen Mestarin Kanavaa koskevat tarkat tutkielmat. Jokaisesta Kahdeksan Ihmeellisen Kanavan tasosta on selkeää tietoa ja niiden Avausvärähtelijöiden käyttötarkoituksista satoja indikaatioita.

AK38-41sr
Dae Mon eli Vyötärön Kanavan avaajan Zu Lin Qin, Kyynelten Valumisen, 41 Sr, indikaatioita.

Keskimmäinen osa kirjaa kuvaa kaikki akupunktiokanavat ja niiden varrella olevat akupunktiopisteet sekä sanallisesti, monivärikuvin että jokainen piste yksitellen selitettynä. Pisteiden indikaatioita on tarkoituksella vain muutamia kussakin, jotta lukija oppisi ymmärtämään kyseisen pisteen nimeen perustuvan keskeisen funktion.  Pisteiden nimet ovat tärkeitä, jonka vuoksi kirjassa tekstissäkin toistetaan yhä uudelleen pisteiden koko nimet.

ma kuva
Maksan Kanavan kuva kertoo karikatyyrissään osan Kanavan funktioista, sillä Maksa huoltaa lihaksia, silmiä ja kynsiä.

Runollisesti kuvattuna akupunktiokanavat ovat kuin polkuja, joiden varrelle muodostuu poukamia, laaksoja, vuoria, lampia kuin paikkoina, joissa kulkija voi levähtää ja koota voimiaan. Nimet kuvaavat juuri näiden levähdyspaikkojen ominaisuuksia.

pisteet kukka
Pisteiden kiinankielisiä nimiä voi käyttää myös QiGong -harjoituksissa tai kalligrafiassa apuna.

Kirjan kolmas osa keskittyy jo sairauksien ja hoitajana toimimisen teemaan, mutta sen alussa keskitytään itämaisen perinteen syville juurille, sairauksien ennaltaehkäisyyn.  Kuinka voin elää terveenä? Kuinka voin välttää sairastumisen?  Kuinka voin pysyä aitona itsenäni? Kuinka tunnistan oman elämän tehtäväni? Miten pystyn tunnistamaan oman rakkauden polkuni?  Padilla viittaa kirjassa nivelten huoltoon, ajatuksen kirkkauden säilyttämiseen, tunteiden salpautumisen estämiseen, luovuuden elvyttämiseen, ravintoon, meditaation ja Qigongiin. Kaikille näille, kuten seksuaalisuuden kauneuden ja parantavan voiman elvyttämisellekin, Padilla tarjoaa selkeät esimerkit jokaisen sovellettavaksi.

Hoitotavoista käsittelemme kirjassa akupunktion, moksibustion, hieronnan ja Qi Gongin, mutta käytännössä näiden oppimiseen tarvitaan ehdottomasti opettaja, joka näyttää, korjaa, näyttää ja näyttää yhä uudelleen ennen kaikkea pistämisen, mutta myös moksaamisen ja hieronnan monitasoisen taiteen.  Henkäyksen kautta ihmisen hoitaminen on todellakin artesaanitaito, parantamisen taidetta, jonka oppiminen on elinikäinen, inspiroiva ja lumoava matka. Jokaisen ihmisen tarina on erilainen ja arvokas.

Oman lukunsa muodostaa myös kiinalaisen lääketieteen diagnosoimismenetelmiä esittelevä osuus. Aikana jolloin laboratorioita ja tietokonetomografioita ei tunnettu toimivat herkät aistit häiriötilojen tunnistuskeinoina. Kasvojen ihon tarkastelu, pulssin sykkeen lukemattomien erilaisten vivaihteiden tunnustelu, ihmisen äänen kuuntelu, kehon kielen lukeminen ja kielen värin sekä katteen muutosten tarkastelu auttoivat, ja auttavat yhä, ihmisen kehon sisäisten muutosten ymmärtämisessä. Tässä jos missä tarvitaan taiteilijan herkkyyttä. Onneksi hoitoperinne on koonnut valtavasti tietoa kaikesta tästä vuosituhansien aikana, jolloin näistä erilaisita tasoista on olemassa systemaattista tietoa avuksi tätä taiteen ja tieteen alaa opiskeleville henkilöille.

taka viuhka
Kirjan takakannen pienessä kuvassa tri Padilla opettaa kädestä pitäen kirjan suomentajaa, L. Höyhtyää hoitamaan hieroen Lie Que -pistettä, jonka avulla unelmien ideat voidaan kanavoida toteutukseen tässä elämässä.

Kirjan viimeiset 150 sivua on täyttä tautioppia ja hoitoja allergiaan, astmaan, autoimmuunitauteihin, ahdistukseen, syömishäiriöihin,  ripuliin ja ummetukseen, korkeaan verenpaineeseen ja kolesteroliin, hätätiloihin, päänsärkyihin, hormonaalisiin sairauksiin, ylipainoon, sokeritautiin,  unettomuuteen, syöpään ja sädehoidon ja kemoterapian sivuvaikutuksiin, nivelvaivoihin ja psykosomaattisiin tauteihin sekä moneen, moneen muuhun tämän päivän ihmisen ”normaalin” elämän aiheuttamaan vaivaan.

Esitetyt hoidot ovat sinällään yksinkertaisia ja hoitomenetelmiltään helppoja suorittaa, sillä ne on tarkoitettu uusien opiskelijoiden ensimmäisiksi lähestymistavoiksi kyseisiin sairaustiloihin (jatko-opinnoissa saadaan aina lisää vaihtoehtoja), mutta kaikki ne ovat  toimivia ja hyvin selitettyjä.

sisällystä
Yksi aukeama sisällysluettelosta.

Kirja päättyy laajaan sanastoon, jossa muutamat tri Padillan itse luomat termit on myöskin täsmällisesti selvitetty. Luonnollisesti teoksen viimeiset sivut täyttää  kirjallisuuslähteiden luettelo.

sanasto kontemp
Kontemplaatio tarkoittaa…

 

UNESCO julisti lokakuussa 2010  kiinalaisen lääketieteen perushoitomenetelmät, akupunktion ja moksibustion ihmiskunnan aineettomaksi kulttuuriperinnöksi ja siten suojelun ja säilyttämisen kohteeksi.

Tätä kulttuuriperinnön säilytystehtävää palvelee myös tämä teos, joka on saatavilla nyt suomen kielellä Alkimia Kustannuksen (www.alkimiakustannus.org) kautta. Kirjan ovh on 88 €, mutta näiden sivujen kautta voit hankkia sen omaksesi 80 € hintaan. Päälle tulevat vielä postikulut ellet käy itse noutamassa kirjaa Porvoosta kustantajalta eli allekirjoittaneelta.

Suunnitellessasi hankkivasi teosta suurempia määriä, ota yhteys Alkimia Kustannukseen, info@alkimiakustannus.org.

kädet etuqi
Kuvassa ohuen näköinen, mutta todellisuudessa 1,6 kg painava ja 695 sivua sisältävä tietoteos.

 

Olkaa hyvät ja nauttikaa teoksestamme!

Porvoossa 21.8.2016

Linnin Höyhtyä

Alkimia Kustannus

KORJAUKSET Henkäykseen 2015

KORJAUKSET J.L.Padillan Henkäyksen taiteella parantamisen teoksen ensimmäiseen painokseen  vuodelta 2015

Sadoista ja sadoista tarkastustunneista ja monista lukijoista huolimatta tähän valtavaan teokseen jäi yhä korjattavaa. Virheet eivät ole suuria, mutta tri Padillan kanssa haluamme pientenkin yksityiskohtien tulevan korjatuksi. Tämän vuoksi kustantajalta ostetut kirjat ovat jo korjattuja ja nämä puutteet selitetään myös tässä artikkelissa.

Päivitän tälle sivulle merkittävät korjaukset.  Seuraava painos teoksesta on näiden korjausten jälkeen taas täydellisempi…

AK26-esp ja suomi
Alkuperäisteos vuodelta 1999 ja suomenkielinen versio vuodelta 2015.

 

  • sivu 27: Poista sivun alareunasta turhat sanat Kaareva ja Muoto.
  • sivu 70: Korvaa kuvassa alleviivattu sana King sanalla Iong.

AK45

  • sivu 71: Lisää sana ”kevät” kuvan osoittamaan paikkaan.

AK44-71

  • sivu 92: Poista alleviivattu ja -sana. Näin lauseesta tulee mielekäs.

AK43-92

  • sivu 199: Toisella rivillä on virhe, Wai Guan avaa Yang Wein Kanavan. ”Värähtelijä vastaa Järven Tyyneyden trigrammia ja avaa Yang Qiaon Yang Wein Ihmeellisen Kanavan ”.
  • sivu 335: DA LUO (PITKITTÄINEN LUO) – kappaleessa sivun keskellä on virhe ensimmäisellä rivillä, jossa lukee ”San Jiaon Pinnallinen Kanava lähtee Pääkanavan Luo-värähtelijästä…” Pitäisi lukea: ” San Jiaon Pitkittäinen Kanava lähtee Pääkanavan…”.
  • sivu 353: Mahalaukun Da Luo Kanavan reittiä selittäessä on kuvassa alleviivattu Poikittainen -sanan korvattava sanalla Pitkittäinen: ”Mahalaukun Pitkittäinen Luo lähtee myös Pääkanavan Sivuhaaroista…”

AK42-353

  • sivu 370:  Pernan Kanavan kuva . Värähtelijät 1 Pe, 4 Pe, 42 Ml ja 12 Pe on yhdistetty virheellisiin kohtiin. Värähtelijä 30 Ml on jäänyt aivan ilman viivaa.

Lisäksi oikealle ylös kuvaan on Zhong Fu, 1 Ke -värähtelijän       lyhennelmän jälkeen ilmaantunut sana ”Shi”, joka tulee yhdistää alla olevaan 17 Pe -värähtelijään, jonka nimi on Shi Dou.

AK41-370
Korjattavat kohdat alleviivattu tässä.

 

korj pe
Korjaukset on tehty.

 

  • sivu 426: Yang Qiao Main  Kanavan kuva jäi taitossa puuttumaan kirjasta. Se on lisätty irtosivuna jokaiseen kirjaan.
yangqiao2
Yang Qiao Main Kanavan kuva.
  • sivu 536:  Astman hoidon yhteenveto. SISÄÄNhengitysastman hoito on ensin ja sitten on selvitetty ULOShengitykseen liittyvän astman hoito. Vaihda siis alla olevassa kuvassa Ulos– ja Sisään – sanat päikseen.

AK40-536

 

Toivon, että voitte nauttia näistä pieneistä erheistä huolimatta henkäyksen virittämisen taiteesta ja sanojemme kuvailevien intentioiden parantavasta voimasta.

kädet etuqi
Nauttikaa, olkaa hyvät!

Se syntyi viimein!

Alkimia Kustannuksen esikoiskirjaa työsti suuri joukko ihmisiä vuosikaudet ja nyt se on saanut viimein tukevan ja vahvan muodon! Kirja kehittyyi ja laajeni matkan varrella ja näin monitasoisena sitä ei ole vielä julkaistu missään muualla tällä maapallolla.

siinä se on
Juhlahetki!

 

Moni uskoi aiheeseen ja auttoi tuellaan ja taidoillaan, inspiroiden ja luottaen. Kirjan etusivuilla tämä kuvataan seuraavin sanoin: Loputtomat kiitokset suomennoksen laajalle avustaja-ja tukijoukolle: José Luis Padilla Corral, Spyros Root, Manuel Contreras Domingo, Gustavo Kán García-Bueno, Marjatta Eriksson, Kaisa Hakkola, Marja Onerva Helenius, Janne Moilanen, Kimmo Rekola, Eija Salo, Kennet Wennerqvist sekä parahin Pirkko Pitko ja poikani Petja Liimatta. Tämän lisäksi monet ystävät, asiakkaani ja muut matkakumppanini auttoivat läsnäolollaan, kuuntelullaan ja viisaudellaan projektin läpi.

Monet moksaukset ja neulottelut tarvitsin projektin aikana itsekin ja monesti sydän kääntyi Luojan suuntaan elämän kysymyksiä kirjassa käsiteltäessä ja omiani samalla pakosta pohtiessani. Ja apu löytyi, koska tässä vaiheessa nyt viimein olemme.

Suuri kiitollisuus täyttää allekirjoittaneen urakan tässä vaiheessa. Kirjat alkavat matkata kohti heitä, jotka tilasivat kirjan ennakkoon. Teidän tukenne ja luottamuksenne oli ensiarvoisen tärkeää urakan viimeisinä kuukausina. Te osoititte konkreettisesti, että tätä kirjaa tarvitaan. Toivon sen palvelevan teitä (ja kaikkia myöhemmin sen itselleen hankkivia!)  innostaen, opettaen, avartaen, henkäyksen taitavan käsittelyn loputtomia mahdollisuuksia aukaisten, jotta jonain päivänä, piankin, voisimme  elää ja kokea elämän ”yhtenä konstailemattomana huviretkenä tuulen syleilyssä…”

kirjapino
Idea, joka viimeinkin materialisoitui. Projekti, joka huipentui. Pino Henkäyksen parantavaa taidetta materiaalisessa muodossa….

Kirjan esittely kirjan kirjoittajan J.L.Padillan  sanoin: ”Tämä teos tarjoaa Perinteisestä kiinalaisesta lääketieteestä tavallisesta poikkeavan vision yhdistämällä filosofisen ja materiaalisen katsantokannan. Teos on uusia näköaloja tarjoava opas, joka sallii lukijan avautua uusiin ulottuvuksiin.”

kannet2
J.L.Padilla: Henkäyksen taiteella parantaminen, Perinteisen kiinalaisen lääketieteen perusteos, Alkimia Kustannus 2015

 

Porvoossa, 19.3.2015

iloiten

Linnin Höyhtyä

 

 

Esikoisemme on jo painossa!

Keskiviikkoiltana 25.2.2015 lähti Alkimia Kustannuksen ensimmäinen julkaisu, tri J.L. Padillan klassikko, ”HENKÄYKSEN TAITEELLA PARANTAMINEN, Perinteisen kiinalaisen lääketieteen perusteos”, suomennettuna toiselle puolelle Suomenlahtea. Siellä Tallinn Raamatutrukikoju OU antaa kirjalle fyysisen rakenteen.

Taittajani Ismo Rekola teki valtavan työn asetellessaan kirjan ja kaikki sen sadat kiinankieliset merkit kirjan sivuille täsmälliseen järjestykseen. Minun, suomentajan 777 kirjoitusliuskaani täsmentyivät 695 sivua kattavaksi kokonaisuudeksi. Näin kirja keveni ja oheni aika lailla, jolloin toivottavasti sen käsittely ja siten sen tutkiminen ja opiskelu myöskin helpottuu.

Uutta teosta voimme odottaa Suomeen viikolla 13. Silloin lähtee Postin kuljetettavaksi kaikki ennakolta tilatut kirjat. Samoin pari autolastillista kirjoja siirtyy Tampereelle ja Helsinkiin siellä toimiviin Neijing-koulujen koulutuskeskuksiin.

Ennakkotilauksia otamme yhä vastaan täällä Alkimia Kustannuksen kotisivuilla. Tällöin saat kirjan kotiisi heti painotuoreena…

Kirjan SANASTO-OSIO selittää reilusti yli sata kiinalaisen lääketieteen termiä ja lisäksi tri Padillan paljon käyttämän kontemplaatio-sanan:

”KONTEMPLAATIO on meditatiivinen tapa olla ja elää, jossa hiljennetään ajattelu ja avataan kaikki aistit aistimaan elämän kaikkia erilaisia ilmenemismuotoja.”

2013-10-09 17.55.22

Kutsumuksen tuoman tehtävän toteutuksen huipennushetkessä elämän kulkua kontemploiden…

Linnin Höyhtyä